Ajatustenlukua

Kiitos Ihka.
Tämähän vaikuttaa erittäin haastavalta – ajatuksenlukua. Sinähän varsinainen ajatustenlukija olet. Tästä nimittäin muistuu mieleen eräs tarina,
---

Ajatustenlukua eli kun Taka-Laittoman Lauri autoa osti

Lauri Taka-Laiton asui, en sano missä, mutta Seinäjoella ja hän ei nimestään huolimatta ollut pesäpallo- tai edes painimiehiä - ei edes vapaapaini-. Lauri oli hiljainen peräkamarin poika – eikä hän edelleenkään ollut edes kreikkalais-roomalaisen painin miehiä – joka ei juuri pitänyt itsestään … meteliä. Hiljaisena miehenä Lauri ajatteli paljon enemmän kuin puhui. Tämä saattoikin olla syynä siihen, että tuli kokeneeksi tapahtumia, jotka tuntuivat aina siltä, kuin joku tai jokin olisi tiennyt mitä Lauri ajatteli. Yleensä ennen tällaisia tilanteita Laurilla oli tunne, että jotain tulisi tapahtumaan.
Laurilla oli hyvä ystävä Raimo Rinta-Rottinki. Raimo oli ehkä enemmänkin ystävä, kuin hyvä ystävä, vaikkei hän ollut oikein hyvä ja vähemmän sitä ystävääkään. Hän kuitenkin osoitti jonkinlaista hyväksymistä Lauria kohtaan jo koulun ensimmäisillä luokilla, eikä ekstrovertti Raimo pilkannut hiljaista Lauria juuri enempää kuin muitakaan, vaikka siihen olisi varmasti löytynyt mahdollisuuksia. Lauri ja Raimo kasvoivat näennäisesti erillään, mutta elämä ja kohtalot heittelivät heitä aika-ajoin yhteen. Koulut käytiin suurimmaksi osaksi samoilla luokilla ja armeijassakin oltiin samaan aikaan, toinen hieman pidempään kuin toinen. Suomen armeijassa tunnuttiin tarvitsevan miehiä, jotka pystyivät kiusaamaan toisia ja pitämään melkoista meteliä – Laurin ura ei siis ollut kovinkaan pitkä.
Lauri kävi lukiot ja kauppaoppilaitokset, toiveenaan (tai oikeammin äidin toiveena) ura paikallisessa osuuskaupassa tai –pankissa ja paikalliseen osuuskauppaan Lauri päätyikin. Raimo enemmänkin teki kuin ajatteli ja niinpä hän ajautui työstä ja tehtävästä toiseen ja menestyikin melko hyvin koulujakäymättömäksi mieheksi. Autokauppiaana hän nyttemmin työskentelikin.
Kaikki oli niin kuin pitikin, kunnes eräänä torstaiaamuna Lauri päätti ostaa auton. Lauri oli jo pitkään haaveillut oman kulkupelin hankkimisesta ja oli säästänyt rahaakin, jos vaikka sopiva laite sattuisi kohdalle. Silmäiltyään Ilkan autosivuja, sattui silmään mukavan näköinen kuva saksalaisesta henkilöautosta, joka voisi sopia tulevalle osuuskaupan HEVI-osaston vastaavalle. Mercedeksellä oli melko tuore syntymävuosi, eikä hintakaan ollut uuden korealaisen perheauton vastaavaa kummempi. Autoa ilmoituksellaan esittelevä Ala-Koijarin Autoliike oli paikkakunnalla tunnettu pitkistä perinteistä eri kaupan aloilla ja saattaisi tehdäkin sopivan tarjouksen urallaan kaupan alalla eteenpäin pyrkivälle Laurille. Lauri päättikin käyttää torstain lounastaukonsa autokaupassa vierailua varten.
Aamu töissä meni vilkkaasti ja Laurin kasvoilla hehkui odotuksen puna. Olisikohan auto vielä myymättä ja olisiko se juuri sellainen, josta hän oli kauan unelmoinut. Kun lounastauko vihdoin koitti, otti Lauri pyöränsä lastauslaiturin vierustalta ja alkoi polkea kohti teollisuusaluetta, jossa kaikki paikkakunnan autoliikkeet olivat. Matkalla autoliikkeeseen Laurista tuntui, että tänään tapahtuisi jotain varsin merkittävää. Hän oli harvoin ollut väärässä tällaisten tuntemusten tultua kohdalleen. Yleensä siitä seurasi jotain, mitä voisi kuvailla jopa yliluonnolliseksi. Monina kertoina juuri tuollaisina päivinä, hän koki ajatuksiaan tulleen luetuksi.
Lauri saapui autoliikkeen pihaan ja pysäköi polkupyöränsä ulko-oven viereen. Se alkoi oikeastaan heti, kun hän astui sisälle liikkeeseen:
”Lauri perkele”, kuului Raimon römäkkä karjahdus myyntitilan toiselta laidalta, ”Autokaupoille ajattelit sitten tulla. No niin sitä pitää, peremmälle, peremmälle.” Lauri puristi varovaisesti hänelle ojennettua kättä ja alkoi hajamielisenä pälyillä autoja, kuin etsien omaansa.
”Jotain tiettyä autoa olet etsimässä?” tokaisi Raimo kuin itsestäänselvyytenä, ennen kuin Lauri ehti suutaan avata. Nyökättyään Lauri ei ehtinyt puhua, kun Raimo jo tiesi millaisesta autosta olisi kysymys:” Vähän niin kuin sellaista mallia, että töissäkin huomataan, kun Lauri kaartaa Osulan pihaan”. Jälleen lyhyt, avuton nyökkäys. ”Tässä olisi juuri se auto,” sanoi Raimo asiantuntevasti ja osoitti juuri sitä Mercedestä, jota Lauri oli ilmoituksessa katsellut. ”On meinaan tyylikäs tällainen E-mallin Mersu. Siinä Osuuskaupan kassaneidit alkaa kilvan Lauria jahtaamaan, jos tällaisella kärryllä työmaalle kurvaa.” Lauri punastui korviaan myöden. Nyt hän voisi päästä lihatiskin Liisaa iltavuoron jälkeen kotiin saattamaan. ”Eikä ole paha tämä hintakaan, entisen kansakoulun uskonnonopettajattaren autosta,” jatkoi Raimo suoraan Laurin ajatuksia. Lauri avasi varovasti kuljettajan oven ja istahti istuimelle. Lauri haisteli hieman auton sisäilmaa ja hänen otsansa meni sibeliusmaisesti ryppyyn. ”Ajattelet toki, että kauhea on tupakanhaju uskonnonopettajan autossa. Älä huolestu, se on tarttunut varmaan tuolla huollon puolella, kun pojat ovat laittaneet kaikki tip top. Saat kuule Lauri muovikassillisen Wunderbaumeja, niin haju tasoittuu.” Lauri katsoi ohjauspyörän kehän läpi mittaristoa ja huomasi keltaisten LED-valojen loistavan autolla ajettua matkaa, 967 350 km. Kun Raimo huomasi hätääntyneen katseen Laurin kasvoilla, hän jatkoi tyynesti: ”Ajattelet, että onpahan uskonnonopettajalla ollut kiirettä vapaa-ajalla, kun kuudessa vuodessa on miljoonat mittariin saatu. Se on ihan vaaratonta ajoa. Se tämän opettajan poika ajeli päiväsaikaan laupeasti koululaisia kyliltä kouluille ja päivemmällä vanhuksia terveyskeskukseen. Iltasella kyyditsi ihmisiä Vaasaan lentokentälle ja teattereihin ja se ajeli siivosti, kun se oli sen äiteen auto. Ei se kuule Lauri tällainen tasainen ajo Pohjanmaalla juuri Mersua rasita, se on tehty Saksassa vuoristo-olosuhteisiin, niin että sillä voi Pohjanmaalla ajaa suunnilleen kaks ja puoli miljoonaa kilometriä ilman isompia vaivoja. Sitä ei vaan turhaan katos markkinoida täällä Suomessa. Olis muuten liian halpa peli.”
Lauri nousi autosta mietteliäänä ja katsoi kaihoten autoa. Se oli tuntunut vielä aamulla hyvältä idealta. Mutta olikohan tässä järkeä? ”Nyt sä Lauri varmaan ajattelet, että yrittääköhän se tuo Rami vetää nenästä vanhaa koulukaveria. Se ei kuule pidä paikkaansa. Raimo ei kuseta kun niitä, ketkä sen ansaitsee ja joskus vaan muita ihan piruuttaan, mutta sinua Lauri en tohtisi jymäyttää.”
Lauri mietti, että pitäisiköhän sitä jo lähteä takaisin työpaikalle, kun taukokin oli jo kohta ohi. Toisaalta hieman tuo auto kiinnosti. ”No jos kuule otat Lauri tän Mersun koeajoon, niin ei sitten jälkeenpäin kaduta, ettei tullut edes kokeiltua. Tuot sen sitten päivän päätteeksi takaisin ja tehdään kaupat. Kyllä me varmaan sinulle, kovalle kaupan ammattilaiselle, löydetään sellaiset ehdot, että saadaan autolle uusi omistaja.” sanoi Raimo ja heitti avainnipun kohti Lauria. Raimo meni avaamaan myymälän suuria nosto-ovia samalla, kun Lauri istui Mersuun ja alkoi säädellä penkkiä sopivaksi. Auto starttasi melko mukavasti toisella yrityksellä ja musta nokipilvi pöllähti dieselmoottorin sydämestä. Lauri laittoi vaihteen päälle ja alkoi hitaasti ajaa autoa ulos liikkeestä. Avoimesta ikkunasta Lauri kuuli vielä Raimon sanovan, ”Pidä vaan se kuskin ikkuna auki, niin on miehekkäämmän oloinen, kun on luu pokalla. Tulet sitten viiden jälkeen, niin tehdään kaupat pois. Ja ei muuta kuin turvallista matkaa”.
Ajettuaan hieman Lauri huomasi, että kyllä matka oli tehtävänsä autolle tehnyt, Raimon puheista huolimatta. Ohjaus oli hieman epätarkka ja kuopissa alustasta kuului epäilyttäviä kolahduksia. Moottori vastasi kaasun painamiseen hieman viiveellä ja sittenkin tuntui, että hevosia pellin alla hieman laiskotti. Tuntui oudolta kuinka hyvin Raimo hänet tunsi, luki häntä kuin avointa kirjaa. Hän ei ollut koko reissun aikana puhunut sanaakaan. Hänen tuntemuksensa ennen Ala-Koijarille menoa olivat jälleen pitäneet paikkaansa. Lauri jatkoi rauhallista ajoaan, kunnes hänelle tuli jälleen sama tuntemus kuin ennen autoliikkeeseen menoa.
Lähestyessään vilkasta T-risteystä, Lauri huomasi, että Mersun jarrut eivät pitäneet. Vauhti kiihtyi pieneen alamäkeen ja risteys lähestyi. Lauri yritti kiskoa käsijarrusta ilman menestystä. Vaihdekeppi ei liikkunut yhtään ja risteys lähestyi yhä nopeammin. Lauri katsoi oikealle ja vasemmalle yrittäen löytää jonkinlaisen raon liikennevirrassa, josta hän pystyisi ajamaan törmäämättä keneenkään.

Lauri kuulee huminaa ja alkaa erottaa valoja. Jossain vilkkuu sinisiä valoja ja pikkuhiljaa alkaa hahmottua sininen taivas. Kirkas valo leikkaa näkökenttää samalla, kun joku vetää Laurin luomia auki. Lauri huomaa makaavansa selällään ja valtava kipu kulkee läpi kehon. Rakoa ei siis löytynyt. Lauri ei muista mihin hän törmäsi, mutta kipu tuntuu kaikkialla, hyvin läsnäolevana. Pian tuo silmiä aukova henkilö sanoo:” Tekee varmaan kipeää”.

---

Tällainen irtotarina tuli Suomesta ja antamastasi aiheesta ja varsinkin sen vierestä. Sinun on Ihka helpompi jatkaa, kun tarinan kerronnan taso on asetettu tänne alalauteille. Täytyy mainita vielä, että edellisen tarinan hahmot ja paikat on mielen kuvitusta, vaikka vastine voisi olemassa olevasta todellisuudesta löytyäkin. Lyhensi näin aluksi tarinan kerronnan aikaa, koska kuminauha voi olla hauras.
Seuraavaksi olisi todella mielenkiintoista lukea tarinan pätkä enemmänkin esineestä kuin jostain abstraktimmasta. Mieleeni luiskahti sana keilapallo. Saatko siitä jotain aikaan?
Terveisin Aulis

Aulis, tervetuloa!

Tervetuloa tähän blogiin, Aulis!

Haluaisin nähdä mitä ihmettä saat aikaan aiheesta "Ajatustenlukua".

Takarajanahan pidetään kuminauhan tiukkaa kahden viikon aikaa.