maanantai 3. joulukuuta 2007

Luovutusvoitto

Pahoitellen täytyy todeta, että viimekertainen tehtävänanto osoittautui minulle mahdottomaksi suorittaa. En ole oikein koskaan osannut keksiä vitsejä tai kaskuja, tuskin edes osaan kertoa niitä eteenpäin kovin hyvin. Uuden vitsin kehittäminen - varsinkin yksin - ei ole nähdäkseni minulle mahdollista. En oikeastaan tiedä, miksi. Ehkä vitsien perusidea ei ole mielestäni riittävän kiinnostava tai yllätyksen rakentaminen on liian ilmiselvää. Oikeastaan luulen, että kaikki vitsit on jo kerrottu, eikä siihen ole enää mitään lisäämistä.

Toisin kuin vitsit, sanaleikit ovat minusta hyvinkin hauskoja ja niiden keksiminen on suorastaan huudon kaltaista - se tulee vaistomaisesti. Monista muista sanaleikit saattavat tuntua liian mekaanisilta, mutta minuun ne vetoavat. Seuraavassa muutama esimerkki kokoamistani sanaleikeistä:

Ukki oli minulle kuin isoisä. Allergia-arvo oli aivastuksen koholla. Kiinalainen hygieniavalistus pohjaa hapanimelään keittiöperinteeseen: Sweat & Shower opastaa työntekijöitä päivittäiseen peseytymiseen. Huonot elokuvat lienevät biojätettä. Esineenä kauha on hämmentävä. Ihmisiä oli ympärilläni joka puolella, vaikka kuinka seisoin jalkakäytävällä, olin tiellä. Lennolla sain tilaamatta erikoisruokavalioannoksen. Jäiköhän herra Lindström nyt ilman pihviään? Jeesus - seimen siemen. Olisihan se aika satsuma, jos kukaan ei puhuisi Kiinassa mandariinia. Kun Jeesus tulee oikealta, väistäkää. Miksi mennä verta edemmäs nenään? Oli ollut hellettä ja täysikuu. Kaksi viikkoa myöhemmin sataa, kuutta sataa.

Yritin lähestyä tätä tehtävää tosissani ja ajattelin, että rivoilla sanamuunnoksilla voisi saada jotain aikaan. Ajattelin tilannetta, jossa mies kuvailee puhelimessa kaverilleen tapaamistaan tyttöystävänsä kanssa melko suorilla sanankäänteillä, kunnes äitinsä sattuu samaan huoneeseen. Tässä vaiheessa, kesken lauseen mies rupeaa kekseliäästi käyttämään sanamuunnoksia ja jatkaa reteää tarinaansa äitinsä ymmärtämättä. Muutaman minuutin kuluttua mies lopettaa puhelun ja äitinsä huomauttaa käyttäen sanamuunnoksia aivan oikein, kuinka hän on miehen isän kanssa myös pihistellyt sumppia.

Sain aikani kulumaan mukavasti bussissa miettiessäni uusia muunnoksia, mutta en luottanut lopputulokseen riittävästi kirjoittaakseni siitä mitään koherenttia ylös. Ajattelin vain, että siitä tulisi rivo tarina, eikä juurikaan hauska, lopun yllätyksestä huolimatta. Kenties olisin tarvinnut tähän toista päätä ideoiden pompottelua varten.

Suurin syy tähän luovutukseen on kuitenkin se, että haluan meidän kirjoittelevan enemmän ja tarkistin blogin sisältöä nytkin lähes päivittäin, josko sinne olisi ilmaantunut edes jonkinlainen kommentti tai jotain. Huomasin oman tehtäväni tukkivan molempien kirjoituskanavan, eikä se saisi olla mahdollista. Ehkä meidän pitää muuttaa tätä haastejärjestelyä, vaikka se onkin toiminut tähän asti melko hyvin. Ehkä emme tee mitään sen suurempaa perustuen vain yhteen epäonnistumiseen. Otan tämän kokemuksen, joka vain vahvistaa ennakkoluulojani siitä, etten osaa kirjoittaa varsinaisia sketsejä. Ainakaan yksin.

Ei, ei tämäkään ole varsinainen punchline. Sori.

1 kommentti:

Aulis Noja kirjoitti...

Tervehdys Ihka,
Tätä kirjoittaessasi jaoit varmaan sen saman tuskan, jonka tuhannet ihmiset kokevat ainakin maissa, joissa järjestetään yrityksen joulujuhla ja sinne pitäisi saada joku uusi hauska juttu. Juttuja tulee, mutta teepä niistä tiivis paketti, jossa on alku keskikohta ja loppu ja se punch line, jota kaikki toistelevat hekotellen loppuillan, se ei ole mitenkään helppo.
Tuohon sanan muunnokseen luin melko viehättävän tarinan rock futiksen SM (Suomen Mestaruus) kisoista, jossa naisten sarjaan osallistui naisjoukkue Kampin Piiri. Oivan napastava sanan muunnos...

Pitää varmaan hakata enemmän päätä seinään, että ideat jalostuisivat timanteiksi. Tiesin kyllä jo alun alkaen, että tämä haaste oli demoninen ja peitelty vähättelyn verkkareihin. Olen kuitenkin ylpeä siitä, että jaksoit näinkin kauan (minä en olisi - vaan pyyhe olisi läiskähtänyt köysikehään nopeammin). Mietitään seuraavaa...

Aulis