No niin. Takaisin sorvin ääreen.

Kieltämättä viime kirjoituskerrasta on aikaa, vaikka ideat ovat pursuilleet pääkopastani jo tovin. Osa on jo hävinnyt maailmalle ja osa hylättynä pöytälaatikkoon (virtuaaliseen sellaiseen) ja osa on alkanut elämään omaa elämäänsä – onnellisena?.

Se, että haasteelliset kirjoituksemme eivät ole saaneet jatkoa, johtuu vain ja ainoastaan minusta, Aulis Efraim Nojasta. Elämän jano (tai juominen) ei ole kostuttanut kuivunutta runosuontani ja siksi teksti ei ole virrannut kuivuneessa uomassaan.

En ole häpeäkseni saanut mitään kirjoitettua. Yhteinen kirjoitus kaksintaistelumme on saanut nolon, äkkipysäystä muistuttavan, lopun, jolle kaipaan jatkoa ja sitä tulee.

Joskus aikaisemmin kirjoitimme tarinoita vailla sen kummempia rajoitteita tai edes tiukkoja määritteitä jonkin aiheen pohjalta, jota kuitenkin tulkitsimme täysin haluamallamme tavalla. Tähän ei kannata juurikaan puuttua. Niinpä aloitan tarinan, jota hyvä kirjallinen ystäväni Ihka Kuisma jatkaa kappaleen matkaa ja palauttaa tarinan riepoteltuna jatkettavakseni. Toistamme tarvittaessa, kunnes saamme tarinan loppuun.

----

SOPPA

Ei se oikeastaan ollut kurjempi kalastusilma. Lämpimämpää olisi saanut hieman olla, mutta kun ei satanut, oli olo oikeastaan melko hyvä, jopa iloinen. Olin ottanut töistä pari vapaata päivää ja jatkanut viikonloppua. Mökki oli vuokrattu suuren, kalaisan järven rannalta ja kaikki näytti olevan mallillaan. Laitoin itselleni eväät reppuun ja pakkasin kalastusvarusteeni veneeseen, ajatuksenani suunnistaa aamuhämärässä, usvan keskellä, kohden paikkaa, jossa mökin omistaja kertoi olevan varman kalasaaliin. Jopa taimenia oli kehuttu paikasta saadun.

Vene irtosi laiturista ja perämoottorin tasainen puksutus rikkoi täysin äänettömän aamun ja aurinko teki jokapäiväistä nousuaan taivaanrannasta. Matkaa kalapaikalle oli muutama kilometri ja se sujui rauhallisesti täysin tyynessä säässä. Itse asiassa tällaista tuuletonta säätä oli luvassa koko viikonlopuksi, mikä oli pelkästään hyvä asia yksin kalastavalle fiskarille.

Järven lahteen päästyäni, sammutin perämoottorin ja laskin ankkurin alumiiniveneen perästä. Ankkurin köysin liukui muutaman metrin, kunnes köyden kireys katosi. laskin vielä hieman köyttä ja sidoin se veneeseen. Ennen kalastuksen aloittamista, ajattelin nauttia kupposen kahvia auringon nousua katsellen. Kaadoin mukillisen höyryävän kuumaa kahvia ja nojasin istuimeen ja ummistin silmäni, kun auringon ensi säteet alkoivat lämmittää kasvojani. Kaikki asiat tuntuivat kaukaisilta. Oli vain tämä hetki ja kuuma, aromikas kahvi.

Laitoin muutaman vavan valmiiksi ja kiinnitin siimoihin pari varmaa ottikuvaa, joilla yleensä kalaa tuli paikasta kuin paikasta. En halunnut pilata täydellistä päivääni olemattomalla kalansaaliilla. Muutaman tyhjän heiton jälkeen päätin kokeilla toista vapaa, jossa oli hieman erilainen vaappu kiinnitettynä. jatkoin heittelyä tovin ja tulokset olivat yhtä laihat kuin ensimmäiselläkin kuvalla. En antanut asian vaivata, vaan nautin rauhallisuudesta. Muutamat lokit huutelivat niemen kärjessä, kuin ilkkuen yrityksilleni saada satoa ahdin aitasta.

Oli kulunut jo tovi ja valtaisista kalasaaliista ei ollut tietoakaan. En menettänyt malttiani, vaan ajattelin, että siirryn hieman syvempään kohtaan, jos sillä olisi merkitystä. Katsoin merikortista hieman suuntia ja päätin siirtyä keskemmälle kapeassa järven lahdessa, jossa merikortin mukaan olisi huomattavasti syvempää. Nostin ankkurin ja käynnistin veneen.

Uudella paikalla laskin ankkurin, joka painuikin yllättävän syvälle. Veneessä ollut 20 metrin ankkuriköysin riitti vaivoin ja sain sen kiinnitettyä veneeseen. Ajattelin, että jos vaikka saisi muutaman ahvenen, jotka voisi grillata läheisellä laavulla lounaaksi.

Ihme ja kumma, mutta kala alkoi syödä välittömästi, ensi heitosta lähtien. Se mikä oli kummallista, kalat olivat kookkaita ahvenia, jopa yli puolen kilon painoisia. Tällaista en ollut koskaan ennen kokenut. Ajattelin käydä syömässä yhden suuren ahvenen rannalla ja merkitsin gps- laitteeseen paikan koordinaatit ylös, että löytäisi takaisin syönnin jälkeen. Nostin ankkurin ja käynnistin veneen suunnatakseni kohden rantaa ja siellä odottavaa laavua.

Rannalla sytytin nuotiopaikalle tulen ja aloin perkaamaan juuri saalistamiani kaloja. Suomustettuani kalat ja poistettuani sisälmykset huuhdoin kalat rantavedessä, jossa sisälmykset odottivat lintuja, kun huomasin perkeiden joukossa jotain, joka kiinnitti huomioni.

----

Eli tästä jatkuu tarina Soppa. Mitä siellä perkeiden seassa oli ja mihin se johtaa?
Saamme lukea lisää lähitulevaisuudessa.