Se on iso. Miten se voikin olla noin valtava. Olin kyllä kuullut, että täälläpäin on nähty tavallisuudesta poikkeava ja melkoisen suuri, mutta että noin iso. Miten tämä on edes mahdollista? Normaalisti se voi olla vain hieman kookkaampi ja sen pystyy kuka tahansa ymmärtämään ja sen huomaa hieman suuremmaksi, eikä se hämmennä edes ketään. Tämän täytyy olla jokin pila. Pitää olla varovainen, ettei se huomaa, että sitä tarkkaillaan. Nyt täytyy tehdä suunnitelma, millä se saataisiin kiinni. Ei tule olemaan helppoa. Olen kuullut tarinoita vanhemmilta alan harrastajilta, kuinka näissä tapauksissa on käynyt. Aina ei ole ollut loppu onnellinen – tuskin koskaan. Parempi palata takaisin ja alkaa valmistautumaan mammutinmetsästykseen.
Normaalien varusteiden tulee kestää hieman enemmän rasitusta ja niitä pitää muokata hieman vastaamaan kohteen suurempia mittoja. Työ on syytä tehdä huolella, sillä jos jokin menee ratkaisevalla hetkellä vikaan, voivat seuraukset olla katastrofaaliset. Joskus ovat välineet vaurioituneet korjauskelvottomiksi ja joskus jopa kohde on loukkaantunut kuolettavasti. Kaikkea on siis tapahtunut.
Itse aloitin niiden metsästämisen jo melko nuorena. Koska niitä oli kaikkialla, oli luontevaa aloittaa niihin tutustuminen yleisemmistä lajeista ja niistä, joita nuorukainen – tai oikeammin lapsi pystyi pyydystämään. Nyttemmin olen erikoistunut lajin poikkeamiin ja pyrin löytämään ne, joista voidaan olla myös kiinnostuneita – tieteellisesti.
Vinkki tästä valtavasta yksilöstä tuli eräältä toiselta metsästäjältä. Hän oli kuullut, että olen mammutinmetsästäjä ja päätti antaa vinkin. Hän itse on erikoistunut yön saalistajiin, eikä niinkään minun erikoisalueeseeni. Meitä ei ole maailmassa montaa, enää.
Sain vihdoin yhdenmiehen retkikuntani varusteet kuntoon. Varaudun viettämään useampia vuorokausia tuon mahtavan eläimen havaintoseudulla, sillä koskaan ei voi olla varma, missä tuo jättiläinen laiduntaa seuraavaksi. Pakkasin välineet tähän harrastukseeni pyhittämääni kuljetusvälineeseen, joka sisälsi niin majoitusmahdollisuuden retkikunnalleni, kuin välineeni ja laboratorion, jossa voin tutkia saaliitanikin. Joskus saalistusmatkani voivat olla useiden päivien ja jopa viikkojen mittaisia ja tällöin tulee kaiken olla saatavilla heti. Kun kaikki oli valmista nostin kytkintä ja suuntasin auton nokan kohden seikkailua.
Saavuin seudulle, jossa se oli viimeksi nähty ja päätin pystyttää leirin. Kun kaikki oli paikallaan, tein pienen lenkin ympäristöön, vain tarkkaillakseni, onko se mahdollisesti liikkeellä. Palattuani leiriin, ilman havaintoa, päätin valmistaa aterian ja tehdä suunnitelman huomista metsästystä varten. Syötyäni aloin suunnitella karttaan reittiä, joka kulkisi tunnettujen havaintopaikkojen kautta, alkaen viimeisimmästä havainnosta aina ensimmäiseen. Huolsin kaikki metsästysvälineet ja katsoin, että ne toimivat moitteettomasti. Mikään ei saa mennä kriittisellä hetkellä vikaan – ei mikään.
Nukuin yöni levottomasti ja heräilin usein, aivan kuin kuunnellakseni mahdollisia liikkeitä yössä – kuulematta kuitenkaan mitään. Aamulla auringon sarastaessa heräsin ja valmistin itselleni aamiaista. Ilmassa oli runsaasti tuoksuja ja kosteus höyrysi läheisellä niityllä, kun aurinko alkoi lämmittää kasteista heinikkoa. Tulisi lämmin päivä. Toivottavasti se olisi myös tuloksellinen.
Ensimmäiseen metsästyspäivään lähdin toiveikkaana, tarkoituksenani lähinnä käydä havaintopaikat läpi ja tehdä mahdollinen havainto. Otin mukaani vain välttämättömimmät varusteet ja lähdin patikoimaan ennalta suunnittelemaani reittiä. Sydämeni jyskytti jännityksestä. Kiersin suunnittelemani reitin melko nopeasti ja saavuin leiriini jo lounaaksi takaisin. Pettymyksekseni en ollut tehnyt minkäänlaista havaintoa siitä tai edes sen lajitovereista. Se tuntui mahdottomalta ja lähes epätodelliselta. Aivan kuin se olisi aistinut minun olevan jahdissa. Alkaessani valmistelemaan lounasta huomasin todellisen syyn siihen, etten ollut nähnyt jälkeäkään siitä ja sen lajitovereista. Metsän reunan ylle kohosin uhkaavan tummia pilviä, joissa välähteli kirkkaita vasamia ajoittain. Ukkosen kumeat paukahdukset kantautuivat pikkuhiljaa leiriini. Myrskyn rintama oli tulossa. Ne olivat aistineet ilmanpaineen muutokset. Nyt ei auttanut muuta kuin odottaa, että myrsky menisi ohi.
Se olikin rajuin kesämyrsky aikoihin näillä korkeuksilla. Kaksi vuorokautta tauotonta sadetta, tuulta ja ukkosta. Salama löi myös leirin lähellä sijainneeseen suureen kuuseen. Meteli oli huumaava, kun valtavan pamauksen jälkeen kuusi repesi kahtia, latvasta juureen asti. Luonto näytti voimansa. Koko myrskyn ajan tein ahkerasti uusia suunnitelmia ja kertasin strategiaani, mitä tekisin tavattuani tuon suuren yksinäisen. Pyrin pitämään lopullisen kohtaamisen mahdollisimman lyhyenä, ettei mitään vaurioita syntyisi. Näillä metsästyksillä oli tapana muuttua rumiksi niiden pitkittyessä turhaan.
Seuraavana aamuna heräsin yhtäkkiä täydelliseen hiljaisuuteen. Sade ei hakannut ajoneuvoni ikkunoihin enää. Tuuli ei vinkunut antennissa. Metsä ei humissut. Myrsky oli ohi. Ponnahdin ilmaan ja pukeuduin eräasuuni nopeasti. Aurinko ei ollut vielä korkealla, joten ehdin nauttia aamiaisen, ennen kuin metsästys jatkuisi. Tunsin kuinka hengitykseni nopeutui ja pulssini kohosi. Ilma oli sakeana adrenaliinia. Tiesin, että ne olivat liikkeellä nälkäisinä myrskyn jälkeen – mikäli olivat enää hengissä.
Suuntana oli laaja laidunalue, jossa niitä tavallisesti tapasi ruokailemassa. Ilman kosteus oli myrskyn jäljiltä vielä korkea ja vaatteet alkoivat liimautua ihoon kiinni koko ajan lämpenevässä aamussa. Ajattelin käyttää tänään taktiikkaa, jossa piiloudun keskelle peltoa naamioituneena maastokuvioisessa asussani. Yritän pysyä mahdollisimman äänettömänä ja liikkumattomana, kunnes tavoittelemani yksilö on näköpiirissäni. Nälkäisenä ne eivät kiinnitä niin paljon huomiota minuun ja mahdollisuuteni paranevat huomattavasti.
Koetin löytää mahdollisimman hyvän asennon, jossa raajani eivät puutuisi ja pystyisin toiminaan tarpeen vaatiessa ilman ongelmia. Nostin erikoiskiikarit silmilleni ja aloin tarkkailla niityn reunoja. Yhtäkkiä pulssini kiihtyi. Metsän reunassa, niityn laidalla liikahti jokin tuttu hahmo. Pidätin jännityksestä jäykkänä hengitystäni ja yritin saada hahmon näkökenttääni. Muutama pyyhkäisy kiikareilla metsän reunaan, ei mitään. Kadotin hahmon jonnekin. Nyt, tuolla. Siellä on ensimmäinen. Ne ovat tulossa ruokailemaan.
Päätin odottaa rauhassa keskellä peltoa ja tarkkailla, tulisiko muitakin yksilöitä tälle niitylle. Jo noin tunnin kuluttua havaitsin muutamia koiraita niityn reunassa laiduntamassa. Tänään se tapahtuisi. Ja silloin havaitsin sen. Se oli suoraan edessäni, metsän reunassa. Se oli mahtava näky. Koskaan ei ole noin valtavaa yksilöä kirjattu havaitun, ei missään. Tämäkö oli koko urani huippu? Tätäkö varten olin elänyt? Nyt ei saa toimia hätiköidysti. Täytyy noudattaa suunnitelmaa. Ei saa liikkua. Täytyy vain odottaa, että se on riittävän lähellä, ettei se pysty enää pakenemaan tätä metsästystä varten valmistamiani pyydyksiä. Tänään minä onnistun.
Pyynti menikin suunnitelmien mukaan. Saalis oli huikea ja herätti mielenkiintoa kaikkialla luonnontieteen maailmassa. Oliko tämä jättiläinen oikku? Olivatko ihmisen toimet syynä tähän epänormaaliin kokoon? Miten ilmaston lämpeneminen vaikuttaa lajien yksilöiden kehitykseen? Voiko tämä olla mahdollista myös muilla lajeilla? Löytö herätti laajaa keskustelua ympäristöpiireissä ja teollisuudessakin. Kuvaavaa oli myös provosointi puolesta ja vastaan. Olin imarreltu, kun National Geographic otti Englannin numeroonsa kansikuvaksi löytämäni yksilön. Otsikkona oli: Finnish Mammoth – biggest papilio machaon* found.
* Ritariperhonen
---
Taas lähti vähän näpeistä. Tarvitsee varmaan hankkia näppylähanskat tai sitä ainetta, jota seiväshyppääjät käyttävät kitkan aikaan saamiseksi. Tämä oli melko vaikea. Hyvin huolettomasti heitetty aihe vailla mitään määreitä, tuntuu vaikealta, koska ei ole rajoja joissa pysyä. Siksi varmaan kirjailijatkaan eivät ensin anna itselleen otsikkoa, josta kirjoittaa, vaan kirjoittavat jonkun tyylisiä kirjoja, joihin kehitellään juoni ja ratkaisu ja ehkä sitten nimi. Että elämäsi ei olisi helppoa, täytyy minunkin uhrata sinut kirjallisuuden alttarilla ja antaa aiheeksesi: Ruoska.
Normaalien varusteiden tulee kestää hieman enemmän rasitusta ja niitä pitää muokata hieman vastaamaan kohteen suurempia mittoja. Työ on syytä tehdä huolella, sillä jos jokin menee ratkaisevalla hetkellä vikaan, voivat seuraukset olla katastrofaaliset. Joskus ovat välineet vaurioituneet korjauskelvottomiksi ja joskus jopa kohde on loukkaantunut kuolettavasti. Kaikkea on siis tapahtunut.
Itse aloitin niiden metsästämisen jo melko nuorena. Koska niitä oli kaikkialla, oli luontevaa aloittaa niihin tutustuminen yleisemmistä lajeista ja niistä, joita nuorukainen – tai oikeammin lapsi pystyi pyydystämään. Nyttemmin olen erikoistunut lajin poikkeamiin ja pyrin löytämään ne, joista voidaan olla myös kiinnostuneita – tieteellisesti.
Vinkki tästä valtavasta yksilöstä tuli eräältä toiselta metsästäjältä. Hän oli kuullut, että olen mammutinmetsästäjä ja päätti antaa vinkin. Hän itse on erikoistunut yön saalistajiin, eikä niinkään minun erikoisalueeseeni. Meitä ei ole maailmassa montaa, enää.
Sain vihdoin yhdenmiehen retkikuntani varusteet kuntoon. Varaudun viettämään useampia vuorokausia tuon mahtavan eläimen havaintoseudulla, sillä koskaan ei voi olla varma, missä tuo jättiläinen laiduntaa seuraavaksi. Pakkasin välineet tähän harrastukseeni pyhittämääni kuljetusvälineeseen, joka sisälsi niin majoitusmahdollisuuden retkikunnalleni, kuin välineeni ja laboratorion, jossa voin tutkia saaliitanikin. Joskus saalistusmatkani voivat olla useiden päivien ja jopa viikkojen mittaisia ja tällöin tulee kaiken olla saatavilla heti. Kun kaikki oli valmista nostin kytkintä ja suuntasin auton nokan kohden seikkailua.
Saavuin seudulle, jossa se oli viimeksi nähty ja päätin pystyttää leirin. Kun kaikki oli paikallaan, tein pienen lenkin ympäristöön, vain tarkkaillakseni, onko se mahdollisesti liikkeellä. Palattuani leiriin, ilman havaintoa, päätin valmistaa aterian ja tehdä suunnitelman huomista metsästystä varten. Syötyäni aloin suunnitella karttaan reittiä, joka kulkisi tunnettujen havaintopaikkojen kautta, alkaen viimeisimmästä havainnosta aina ensimmäiseen. Huolsin kaikki metsästysvälineet ja katsoin, että ne toimivat moitteettomasti. Mikään ei saa mennä kriittisellä hetkellä vikaan – ei mikään.
Nukuin yöni levottomasti ja heräilin usein, aivan kuin kuunnellakseni mahdollisia liikkeitä yössä – kuulematta kuitenkaan mitään. Aamulla auringon sarastaessa heräsin ja valmistin itselleni aamiaista. Ilmassa oli runsaasti tuoksuja ja kosteus höyrysi läheisellä niityllä, kun aurinko alkoi lämmittää kasteista heinikkoa. Tulisi lämmin päivä. Toivottavasti se olisi myös tuloksellinen.
Ensimmäiseen metsästyspäivään lähdin toiveikkaana, tarkoituksenani lähinnä käydä havaintopaikat läpi ja tehdä mahdollinen havainto. Otin mukaani vain välttämättömimmät varusteet ja lähdin patikoimaan ennalta suunnittelemaani reittiä. Sydämeni jyskytti jännityksestä. Kiersin suunnittelemani reitin melko nopeasti ja saavuin leiriini jo lounaaksi takaisin. Pettymyksekseni en ollut tehnyt minkäänlaista havaintoa siitä tai edes sen lajitovereista. Se tuntui mahdottomalta ja lähes epätodelliselta. Aivan kuin se olisi aistinut minun olevan jahdissa. Alkaessani valmistelemaan lounasta huomasin todellisen syyn siihen, etten ollut nähnyt jälkeäkään siitä ja sen lajitovereista. Metsän reunan ylle kohosin uhkaavan tummia pilviä, joissa välähteli kirkkaita vasamia ajoittain. Ukkosen kumeat paukahdukset kantautuivat pikkuhiljaa leiriini. Myrskyn rintama oli tulossa. Ne olivat aistineet ilmanpaineen muutokset. Nyt ei auttanut muuta kuin odottaa, että myrsky menisi ohi.
Se olikin rajuin kesämyrsky aikoihin näillä korkeuksilla. Kaksi vuorokautta tauotonta sadetta, tuulta ja ukkosta. Salama löi myös leirin lähellä sijainneeseen suureen kuuseen. Meteli oli huumaava, kun valtavan pamauksen jälkeen kuusi repesi kahtia, latvasta juureen asti. Luonto näytti voimansa. Koko myrskyn ajan tein ahkerasti uusia suunnitelmia ja kertasin strategiaani, mitä tekisin tavattuani tuon suuren yksinäisen. Pyrin pitämään lopullisen kohtaamisen mahdollisimman lyhyenä, ettei mitään vaurioita syntyisi. Näillä metsästyksillä oli tapana muuttua rumiksi niiden pitkittyessä turhaan.
Seuraavana aamuna heräsin yhtäkkiä täydelliseen hiljaisuuteen. Sade ei hakannut ajoneuvoni ikkunoihin enää. Tuuli ei vinkunut antennissa. Metsä ei humissut. Myrsky oli ohi. Ponnahdin ilmaan ja pukeuduin eräasuuni nopeasti. Aurinko ei ollut vielä korkealla, joten ehdin nauttia aamiaisen, ennen kuin metsästys jatkuisi. Tunsin kuinka hengitykseni nopeutui ja pulssini kohosi. Ilma oli sakeana adrenaliinia. Tiesin, että ne olivat liikkeellä nälkäisinä myrskyn jälkeen – mikäli olivat enää hengissä.
Suuntana oli laaja laidunalue, jossa niitä tavallisesti tapasi ruokailemassa. Ilman kosteus oli myrskyn jäljiltä vielä korkea ja vaatteet alkoivat liimautua ihoon kiinni koko ajan lämpenevässä aamussa. Ajattelin käyttää tänään taktiikkaa, jossa piiloudun keskelle peltoa naamioituneena maastokuvioisessa asussani. Yritän pysyä mahdollisimman äänettömänä ja liikkumattomana, kunnes tavoittelemani yksilö on näköpiirissäni. Nälkäisenä ne eivät kiinnitä niin paljon huomiota minuun ja mahdollisuuteni paranevat huomattavasti.
Koetin löytää mahdollisimman hyvän asennon, jossa raajani eivät puutuisi ja pystyisin toiminaan tarpeen vaatiessa ilman ongelmia. Nostin erikoiskiikarit silmilleni ja aloin tarkkailla niityn reunoja. Yhtäkkiä pulssini kiihtyi. Metsän reunassa, niityn laidalla liikahti jokin tuttu hahmo. Pidätin jännityksestä jäykkänä hengitystäni ja yritin saada hahmon näkökenttääni. Muutama pyyhkäisy kiikareilla metsän reunaan, ei mitään. Kadotin hahmon jonnekin. Nyt, tuolla. Siellä on ensimmäinen. Ne ovat tulossa ruokailemaan.
Päätin odottaa rauhassa keskellä peltoa ja tarkkailla, tulisiko muitakin yksilöitä tälle niitylle. Jo noin tunnin kuluttua havaitsin muutamia koiraita niityn reunassa laiduntamassa. Tänään se tapahtuisi. Ja silloin havaitsin sen. Se oli suoraan edessäni, metsän reunassa. Se oli mahtava näky. Koskaan ei ole noin valtavaa yksilöä kirjattu havaitun, ei missään. Tämäkö oli koko urani huippu? Tätäkö varten olin elänyt? Nyt ei saa toimia hätiköidysti. Täytyy noudattaa suunnitelmaa. Ei saa liikkua. Täytyy vain odottaa, että se on riittävän lähellä, ettei se pysty enää pakenemaan tätä metsästystä varten valmistamiani pyydyksiä. Tänään minä onnistun.
Pyynti menikin suunnitelmien mukaan. Saalis oli huikea ja herätti mielenkiintoa kaikkialla luonnontieteen maailmassa. Oliko tämä jättiläinen oikku? Olivatko ihmisen toimet syynä tähän epänormaaliin kokoon? Miten ilmaston lämpeneminen vaikuttaa lajien yksilöiden kehitykseen? Voiko tämä olla mahdollista myös muilla lajeilla? Löytö herätti laajaa keskustelua ympäristöpiireissä ja teollisuudessakin. Kuvaavaa oli myös provosointi puolesta ja vastaan. Olin imarreltu, kun National Geographic otti Englannin numeroonsa kansikuvaksi löytämäni yksilön. Otsikkona oli: Finnish Mammoth – biggest papilio machaon* found.
* Ritariperhonen
---
Taas lähti vähän näpeistä. Tarvitsee varmaan hankkia näppylähanskat tai sitä ainetta, jota seiväshyppääjät käyttävät kitkan aikaan saamiseksi. Tämä oli melko vaikea. Hyvin huolettomasti heitetty aihe vailla mitään määreitä, tuntuu vaikealta, koska ei ole rajoja joissa pysyä. Siksi varmaan kirjailijatkaan eivät ensin anna itselleen otsikkoa, josta kirjoittaa, vaan kirjoittavat jonkun tyylisiä kirjoja, joihin kehitellään juoni ja ratkaisu ja ehkä sitten nimi. Että elämäsi ei olisi helppoa, täytyy minunkin uhrata sinut kirjallisuuden alttarilla ja antaa aiheeksesi: Ruoska.
2 kommenttia:
OLIHAN siellä lopussa se yllätys, jota tuo alun selkeästi jotain välttelevä kirjoitustyyli salaili.
Luulen, että kirjoitus olisi toiminut vielä paremmin suunnittelulla ja efektien laajentamisella (nyt luulin, että miehen sydän purskahtaa kohta rinnasta ulos kun pulssi tuntui ainoastaan kiihtyvän koko ajan.)
Ukkosmyrsky oli voimaltaan mahtava.
Kaipasin myös syventävää henkilökuvausta. Tuosta minämuotoisesta kuvauksesta mieleeni tuli Antti Tuurin kirja "Aukko taivaassa". Siinä päähenkilö vain ilmeisesti päättää tehdä jotain ja kirjailija vain kuvaa sen tekstissä. Toimet tulevat välillä yllätyksenä lukijalle, kun aikomuksia ei ole juuri esitelty.
Hmmm. Kuten kerroin, lähti menemään kykyjen ulkopuolelle, tavoittamattomiin. Halusin ehkä lopettaa tarinan, ennen kuin se on liian pitkä (tylsä). Toisaalta voihan näin kirjoittaa vaikka koko kirjan. Kertoo vain siitä, mitä on tapahtumien ympärillä ja seuraukset tapahtumista, ei itse tapahtumaa. Kuin piirtäisi puun, kuvaamalla kaiken, mitä puun ympärillä on, rajoja myöden, muttei itse puuta. Tällöin muodostuu kuva puusta vaikkei sitä piirrä. Syväl(lis)tä.
Lähetä kommentti