Soppa 3/8

Tuijotin matkapuhelimen näyttöä, näkemättä kuitenkaan mitään. Havahduin siihen, kun näytön taustavalo sammui. En saanut ajatuksiani pysymään millään koossa. Tunsin hengästyväni vaikka istuin Kuusimajan keittiössä, pöydän ääressä. Tunnustelin kaulalta valtimoani ja huomasin pulssin olevan lähempänä moottoritienopeutta, kuin tavallista taajamavauhtia. Aamun tapahtumat tai oikeammin tapahtumien kulku sekoittivat ajatuksiani. Ensin rauhallista ja sitten löytö, joka pisti hätäisen mielikuvitukseni liikkeelle. En tiennyt mitä tästä tulisi seuraamaan, mutta yksin en selviäisi.

Olinkohan minä liian hätäinen soittaessani Ilarille? Ilari Pajunoksa on kuitenkin ainoa ihminen, joka voi tässä tilanteessa auttaa tai olla apuna. Toivottavasti Ilari tulee nopeasti, sillä tämä asia on tärkeämpi kuin mikään aikaisemmin eteen tullut – tässä on kysymys elämästä ja kuolemasta. Ja Ilarilla on kokemusta molemmista ja melko runsaasti.

Huomasin, että vatsani alkoi pitää melkoista mouruamista, sillä olihan lounas laavulla jäänyt väliin. Latasin kahvinkeittimen ja napsautin virrat laitteeseen. Avasin repun ja otin aamulla tekemäni, järvellä käyneet, eväsleipäni esille. Samalla katseeni osui pakasterasiaan, johon olin aamuisen löytöni laittanut. En avannut rasiaa, enkä koskenut esineisiin.

Kahvin keitin jatkoi epäsäännöllistä ääntelyään ja keittiöön alkoi tulvia tuoreen kahvin tuoksua. Mietin hiljaa aamuisia tapahtumia ja löytöäni. Tarkasteltuani kalojen sisälmyksiä tarkemmin, löysin lopulta kolme eri esinettä. Ne eivät olleet saman kalan sisällä, eivätkä samanlaisia, mutta niistä pystyi helposti päättelemään, että kyseessä olevat esineet olivat kuuluneet samaan paikkaan, ja niitä olisi varmasti enemmänkin.

Syötyäni malttamattomasti eväsleivät ja juotuani puoli pannua vahvaa kahvia, en malttanut enää odottaa toimettomana Ilarin tuloa. Avasin matkapuhelimestani internet selaimen ja yritin löytää sivustoja, joista voisi löytyä lisää tietoa löytämistäni esineistä. Yritin löytää keittiöstä paikkaa, jossa signaali olisi riittävä vahva, mutta selaimen avautuminen ei onnistunut. Kävelin terassille ja hain paikkaa, jossa yhteyden muodostuminen onnistui ja aloitusikkuna rupesi latautumaan. Syötin epämääräisen, mielestäni kuvaavimman, hakusanan kenttään ja painoin haku näppäintä. Samalla kuulin lähestyvän auto äänen ja näin hieman iäkkäämmän Nissanin vaappuvan kohden mökkiä, toinen etuvalo pimeänä. Hymähdin Ilarin tavalle liikkua Suomessa incognito ja tällä kertaa hän oli kyllä ylittänyt itsensä. Tosin olin tyytyväinen ja muistutin itseäni siitä, että Ilari oli ainoa, joka voisi auttaa. Samalla selasin matkapuhelimen näytöllä hakutulosten kyrillisiä kirjaimia.