maanantai 3. elokuuta 2009

Soppa, osa 2/?

Jone heräsi säpsähtäen. Äkkinäinen pään nostaminen ei sittenkään ollut paras mahdollinen tapa nousta, hän huomasi ohimoaan sisäpuolelta takovan tikan aloittaessa urakkansa, eikä nakuttaja todellakaan ollut tuntipalkalla. Jone painoi pään takaisin tyynyyn vain huomatakseen makaavansa lattialla täysissä pukeissa ilman tyynyä, peittoa tai edes mitään patjankaltaistakaan. Hikikarpalot punnersivat pihalle tikan nakuttamista pienen pienistä koloista. Mutta jos päässä kerran on hikeä, pitäähän se päästää ulos. Tulikohan eilen juhlittua, Jone mietti, ja samassa hänen mielessään välähti kirkas muistikuva viuhahduksesta torin ympäri. Olikohan niin todella tapahtunut? Joku hullu oli kirmaissut ilkialasti halki kaupungin keskustan. Hulluna humalassa varmasti. Jonen muistikuvissa tupaten täydet terassit olivat osoittaneet suosiotaan vihellellen ja kannustaen viuhahtajaa yhä kovempaan juoksuun. Poliiseja ei paikalle ollut tullut, hän oli juossut niin kovaa kuin pääsi ja sitten kiihdyttänyt. Olen aina ollut kiriherkkä, ajatteli Jone, hetken jo mielissään, sitten harmistuneena tajutessaan mitä oli tehnyt. EI VOI OLLA TOTTA! Enkö koskaan opi olemaan tekemättä tyhmyyksiä. Housun taskusta Jone kaivoi rypistyneen vitosen setelin, sen saman, josta oli edellisiltana oli poikien kanssa lyöty vetoa. Vaivainen vitonen! Miten minut aina saadaan näihin hommiin?
Jonen riesaksi oli sattunut myös isäänsä vaivannut äkkipikainen luonne ja lähes suuruudenhulluudeksi asti paisunut kunniantunto. Muinaisen Japanin samurait antoivat nöyryyttää itseään ennenkuin Jone myönsi virheensä tai rikkoi antamansa lupauksen tai perui sopimansa. Jone piti sen mitä lupasi. Äkkipikaistuksissaan hän vain lupasi milloin mitäkin. Juosta nyt ilkosillaan torin ympäri! Luvattu ja tehty olivat Jonen sanakirjassa synonyymit, tai olisivat olleet, jos hän olisi tiennyt mitä synonyymi tarkoittaa. Ei Jone tyhmä ollut, hän ei vain ollut käynyt kouluja kuin nimellisen minimimäärän. Keskittymishäiriöisenä hänen oli ollut vaikea seurata opetusta ja häirittyään sitten muitakin, Jone vietti useimmat oppitunneista koulun käytävällä istuskellen. Toisin kuin kärpäspaperiin, Jonen päähän ei ollut koulusta tarttunut kuin tervettä auktoriteetin uhmaa.
Elämä on suoraviivaista ja helppoa, kun on Jone. Nytkin säästyi pukeutumisen ja suihkun vaiva, kun vaatteet olivat jo aamusta saakka valmiiksi päällä. Positiivinen elämänasenne kruunasi Jonen luonteen. Ilman sitä hän olisi todennäköisesti ollut jo tähänkin ikään mennessä kokenut linnakundi, välillä vapaalla vain palatakseen telkien taakse jostain pikaistuksissa tehdystä pikkurikkeestä. Valloittava hymy ja pilke silmäkulmassa pitivät kanssakulkijat rauhallisina, eivätkä edes hänen ystävänsä kehdanneet käyttää Jonea liiaksi hyväkseen kenties juuri tämän myönteisyyden vuoksi. Kun satoi, Jonen parvekekukat kukoistivat, kun räiski loskaa ja räntää, ei Jonella ollut tukala hiki eikä sellaista säätä ollutkaan, joka ei häntä olisi tavalla tai toisella miellyttänyt.
Tyhjänpuhujista ja huijareista Jone ei välittänyt. Hitlerinä Jone olisi toimittanut nuo kaksi ihmisryhmää keskitysleireille. Kuinka joku saattaa luvata yhtä ja pettää? Kieli oli niin ainutlaatuinen lahja, ettei sitä olisi saanut käyttää väärin oman edun tavoitteluun. Lupaukset olivat pyhiä sopimuksia ihmisten välillä ja niiden rikkoja tulisi poistaa ihmisyhteisöstä, ettei hän voisi tehdä niin uudestaan. Ei ollut yksi eikä kaksi televisiota, jotka olivat saaneet tuta Jonen vihan kukkamaljakon tai oluttölkin iskeydyttyä niiden kuvaputkeen, yleensä poliittisen keskusteluohjelman aikana, erityisesti vaalien jälkeen. Monesti teemana oli ollut vaalilupausten muuttuminen vaalivoiton jälkeisiksi selityksiksi "Kyllähän kaikki ymmärtävät, ettemme me tässä tilanteessa voi vastuuntuntoisena puolueena lunastaa ainuttakaan antamistamme lupauksista sellaisenaan...KRRÄÄÄSH!"
Kännykän soi. Jonen taskusta alkoi kuulua thaimaalaisen pop-bändin edelliskesäinen hittikappale. Kykenemättä kaivamaan puhelinta tiukkojen farkkujensa taskusta selällään maaten Jone nousi ylös, oli pyörtyä, nousi pystyyn hetken hengähdettyään ja vastasi puhelimeen:
- Jone, Jone sanoi.
- Sun on tultava tänne, selvästi innostunut ääni luurista sanoi.
- Häh?, Jone ihmetteli kykenemättä yhdistämään ääntä keneenkään tuttuunsa.
- Oletko sä hereillä?, ääni kysyi, Minä täällä.
- Ai? Jone tokaisi mieli edelleen pimeänä kuin haisunäätä huopatossutehtaan kellarissa.
- Niin, sun on tultava tänne. Ja heti!, ääni vaati.
- Okei? Mä tuun, Jone myöntyi ajatellen siten pääsevänsä eroon tästä kummallisesta häiriköstä.
- Mä oon Kuusimajalla täällä Kettujärven rannalla. Löydäksä tänne?, ääni jatkoi.
- Lähde heti tuleen, mä ootan täällä majalla. Tää on MAHTAVA juttu. Sun on tultava heti!, ääni intoili.
Suljettuaan puhelimen Jone tuijotti hetken käsiään. Eihän tää oo mun kännykkä! Kenenkä tää sitten on? Viuhahdusmuistikuvan jäljiltä loput illan muistijäljistä olivat nolouttaan menneet piiloon. Toi äskeinen kaveri varmaan tietää kenelle se soitti. Kettujärvihän on tässä ihan lähellä ja eiköhän se Kuusimajakin sieltä löydy.
Jone nappasi auton avaimet, kasteli lähtiessään vielä ikkunalla olevan basilikan ala-astian, vilkaisi laskevaa ilta-aurinkoa ikkunasta (olenko nukkunut koko päivän), sulki käytävän oven ja lompsi rappukäytävää alas autotalliin. Hetken kuluttua pesun tarpeessa oleva Nissan Sunny kiihdytti autotallista suuntanaan Kettujärvi.

tiistai 7. heinäkuuta 2009

No niin. Takaisin sorvin ääreen.

Kieltämättä viime kirjoituskerrasta on aikaa, vaikka ideat ovat pursuilleet pääkopastani jo tovin. Osa on jo hävinnyt maailmalle ja osa hylättynä pöytälaatikkoon (virtuaaliseen sellaiseen) ja osa on alkanut elämään omaa elämäänsä – onnellisena?.

Se, että haasteelliset kirjoituksemme eivät ole saaneet jatkoa, johtuu vain ja ainoastaan minusta, Aulis Efraim Nojasta. Elämän jano (tai juominen) ei ole kostuttanut kuivunutta runosuontani ja siksi teksti ei ole virrannut kuivuneessa uomassaan.

En ole häpeäkseni saanut mitään kirjoitettua. Yhteinen kirjoitus kaksintaistelumme on saanut nolon, äkkipysäystä muistuttavan, lopun, jolle kaipaan jatkoa ja sitä tulee.

Joskus aikaisemmin kirjoitimme tarinoita vailla sen kummempia rajoitteita tai edes tiukkoja määritteitä jonkin aiheen pohjalta, jota kuitenkin tulkitsimme täysin haluamallamme tavalla. Tähän ei kannata juurikaan puuttua. Niinpä aloitan tarinan, jota hyvä kirjallinen ystäväni Ihka Kuisma jatkaa kappaleen matkaa ja palauttaa tarinan riepoteltuna jatkettavakseni. Toistamme tarvittaessa, kunnes saamme tarinan loppuun.

----

SOPPA

Ei se oikeastaan ollut kurjempi kalastusilma. Lämpimämpää olisi saanut hieman olla, mutta kun ei satanut, oli olo oikeastaan melko hyvä, jopa iloinen. Olin ottanut töistä pari vapaata päivää ja jatkanut viikonloppua. Mökki oli vuokrattu suuren, kalaisan järven rannalta ja kaikki näytti olevan mallillaan. Laitoin itselleni eväät reppuun ja pakkasin kalastusvarusteeni veneeseen, ajatuksenani suunnistaa aamuhämärässä, usvan keskellä, kohden paikkaa, jossa mökin omistaja kertoi olevan varman kalasaaliin. Jopa taimenia oli kehuttu paikasta saadun.

Vene irtosi laiturista ja perämoottorin tasainen puksutus rikkoi täysin äänettömän aamun ja aurinko teki jokapäiväistä nousuaan taivaanrannasta. Matkaa kalapaikalle oli muutama kilometri ja se sujui rauhallisesti täysin tyynessä säässä. Itse asiassa tällaista tuuletonta säätä oli luvassa koko viikonlopuksi, mikä oli pelkästään hyvä asia yksin kalastavalle fiskarille.

Järven lahteen päästyäni, sammutin perämoottorin ja laskin ankkurin alumiiniveneen perästä. Ankkurin köysin liukui muutaman metrin, kunnes köyden kireys katosi. laskin vielä hieman köyttä ja sidoin se veneeseen. Ennen kalastuksen aloittamista, ajattelin nauttia kupposen kahvia auringon nousua katsellen. Kaadoin mukillisen höyryävän kuumaa kahvia ja nojasin istuimeen ja ummistin silmäni, kun auringon ensi säteet alkoivat lämmittää kasvojani. Kaikki asiat tuntuivat kaukaisilta. Oli vain tämä hetki ja kuuma, aromikas kahvi.

Laitoin muutaman vavan valmiiksi ja kiinnitin siimoihin pari varmaa ottikuvaa, joilla yleensä kalaa tuli paikasta kuin paikasta. En halunnut pilata täydellistä päivääni olemattomalla kalansaaliilla. Muutaman tyhjän heiton jälkeen päätin kokeilla toista vapaa, jossa oli hieman erilainen vaappu kiinnitettynä. jatkoin heittelyä tovin ja tulokset olivat yhtä laihat kuin ensimmäiselläkin kuvalla. En antanut asian vaivata, vaan nautin rauhallisuudesta. Muutamat lokit huutelivat niemen kärjessä, kuin ilkkuen yrityksilleni saada satoa ahdin aitasta.

Oli kulunut jo tovi ja valtaisista kalasaaliista ei ollut tietoakaan. En menettänyt malttiani, vaan ajattelin, että siirryn hieman syvempään kohtaan, jos sillä olisi merkitystä. Katsoin merikortista hieman suuntia ja päätin siirtyä keskemmälle kapeassa järven lahdessa, jossa merikortin mukaan olisi huomattavasti syvempää. Nostin ankkurin ja käynnistin veneen.

Uudella paikalla laskin ankkurin, joka painuikin yllättävän syvälle. Veneessä ollut 20 metrin ankkuriköysin riitti vaivoin ja sain sen kiinnitettyä veneeseen. Ajattelin, että jos vaikka saisi muutaman ahvenen, jotka voisi grillata läheisellä laavulla lounaaksi.

Ihme ja kumma, mutta kala alkoi syödä välittömästi, ensi heitosta lähtien. Se mikä oli kummallista, kalat olivat kookkaita ahvenia, jopa yli puolen kilon painoisia. Tällaista en ollut koskaan ennen kokenut. Ajattelin käydä syömässä yhden suuren ahvenen rannalla ja merkitsin gps- laitteeseen paikan koordinaatit ylös, että löytäisi takaisin syönnin jälkeen. Nostin ankkurin ja käynnistin veneen suunnatakseni kohden rantaa ja siellä odottavaa laavua.

Rannalla sytytin nuotiopaikalle tulen ja aloin perkaamaan juuri saalistamiani kaloja. Suomustettuani kalat ja poistettuani sisälmykset huuhdoin kalat rantavedessä, jossa sisälmykset odottivat lintuja, kun huomasin perkeiden joukossa jotain, joka kiinnitti huomioni.
----

Eli tästä jatkuu tarina Soppa. Mitä siellä perkeiden seassa oli ja mihin se johtaa?
Saamme lukea lisää lähitulevaisuudessa.

torstai 22. toukokuuta 2008

Miten maailma kehittyy?

Istun hotellin aulassa. Rauhallinen, ketään häiritsemätön musiikki soljuu toisesta korvastani toiseen. Ympärilläni istuu ihmisiä useissa pöydissä. Vieressäni pariskunta istuu kainalokkain. Kevyt kolmen hengen palaveri on käynnissä vastapäisessä pöydässä. Oikeallani istuskelee turisteja kiireettömän oloisesti pöydissään korkeiden ikkunoiden luona. Ainoastaan baarimikko ja tarjoilijat tuntuvat tekevän töitä. Yleistäen voisin kuvitella, että tällaisia paikkoja on maailmassa tuhansia juuri nyt. Tällaisten paikkojen lisäksi on tietenkin pääasiassa työhön tarkoitettuja tiloja. Miljoonat ihmiset ovat juuri tälläkin hetkellä työn touhussa. Useimpien työ sisältää ennaltamäärättyjen tehtävien rutiininomaista suorittamista. Heidän työnsä tuloksena tavara siirtyy paikasta toiseen, paperi saa leiman tai joku saadaan määränpäähänsä. Jonkun tukka lyhenee tai kikkuroituu, jossain kukkavaasi vaihtaa omistajaa ja rahaa tarkoittavat numerot siirtyvät kassanauhalle. Varastoissa kama nousee hyllyille tai lastataan kuorma-autoon, laivan dieselmoottori huolletaan. Suorittava työ johtaa ennakoitavaan lopputulokseen. Maailma toimii.

Mutta miten maailma kehittyy? Miten maailma muuttuu?

Maailma kehittyy vääjäämättä
Olemme jo kauan sitten ylittäneet niin sanotun kriittisen massan maapallon väkiluvussa. Kriittisen massan teoriani menee jotenkin näin. Jos kyseessä on vain pieni joukko ihmisiä, heidän mielipiteensä muistuttavat helposti toisiaan. Esimerkiksi kaikki perheenjäsenet kivikaudella olivat helposti samaa mieltä siitä, että metsälle oli lähdettävä, ruokaa on saatava. Kaikille kelpasi sama metsästetty liha ja esiinkaivetut juurekset, koska niitä ei ollut kovin paljon tarjolla. Päätöksenteko oli helppoa ja lopputulos kaikkien hyväksyttävissä.

Siirrytäänpä sitten nykypäivään, jossa ihmisiä on todella paljon enemmän. On heti huomattavissa, että myös mielipiteitä ja niiden kannattajia on vaikka kuinka paljon. On ihmisiä, jotka eivät syö juuri muuta kuin hampurilaisia. On kasvissyöjiä, on jopa vegaaneja, joille ei kelpaa jostain syystä mikään eläinkunnan tuote. Suurin osa ihmisistä syönee lähes mitä vain, kuten karhut, mutta useimmilla on varaa olla tykkäämättä jostain ruokalajeista. Kriittisen massan teoriaa todistamaan riittävät siis herkkusienet, tilliliha, kesäkeitto, etanat, sammakonreidet, kala ynnä muut sellaiset ruoat, joita jotkut eivät voi sietää. Jos herkkusienikorillinen olisi ollut ainoa saalis, jonka luolamiesisä sateisen metsästyspäivän päätteeksi pettyneenä olisi kotiluolaan tuonut, ei nirsoinkaan lapsista olisi osuudestaan tappelematta luopunut. Nykypäivänä sekä ihmisten määrä että erilaisten ruokien tarjonta ylittää kriittisen massan rajan. Useimmilla, erityisesti länsimaissa, on varaa kieltäytyä ruoasta.
Ruoka on vain yksi esimerkki. Kriittisen massan laki toteutuu myös muissa mielipidekysymyksissä. Koska ihmisiä on niin paljon, on myös kaikilla mahdollisilla mielipiteillä kannattajansa. Aina löytyy joukko ihmisiä, jotka parempien kommunikaatiomahdollisuuksien ansiosta omaavat kenties kummallisia mutta yhteneväisiä mielipiteitä. Eksoottisimmat uskonlahkot, perversseimmät seksitavat, kummallisimmat makuyhdistelmät ja rankimmat poliittiset mielipiteet ovat esimerkkejä ei vain yksittäisten hullujen päähänpistoista vaan kokonaisen ryhmän ajatuksista.

Ei siis voi koskaan tulla päivää, jolloin maailma olisi valmis. Aina löytyy ryhmittymiä, jotka haluavat muuttaa maailmaa ja niin myös tapahtuu. Maailma kehittyy vääjäämättä.

Maailma kehittyy liian hitaasti
Mielipiteiden runsaus aiheuttaa kahnausta, eikä maailman kehittymisen suunta ole aina lainkaan selvä. Ei ole olemassa selvää parannusta tai huononnusta, vaikka useat asiat pyritäänkin näin näkemään. Joidenkin mielestä uusi keksintö, jopa sellainenkin keksintö kuin puhelin, ei ole ollut hyvä asia, vaikka sen etuja esimerkiksi hätätilanteissa avun saamiseksi ei voidakaan kiistää. Mielipiteiden runsaus johtaa siihen, että jokaisella idealla ja jokaisella kehityssuunnalla on paitsi kannattajansa, myös vastustajansa. Vaikka kannattajien määrä olisi selkeästi suurin yksittäinen ryhmä, voi vastustavia ryhmiä olla niin paljon, että niiden yhdistäessä voimansa tätä yhtä asiaa vastaan, ei suurellakaan kannattajaryhmällä ole mitään mahdollisuuksia asian läpiviemiseen. Tämä pätee siis vaikka pienemmät vastustajaryhmät olisi kaikissa muissa asioissa toistensa kiistakumppaneita. Jos ne yhdistävät voimansa tätä yhtä asiaa vastaan, kehitys siihen suuntaan osoittautuu joko kokonaan mahdottomaksi tai ainakin hidastuu merkittävästi. Maailman kehittyy liian hitaasti.

Maailma kehittyy kyllä
Ennemmin tai myöhemmin löytyy aina joku kehityssuunta, johon otetaan askel. Monet näistä askelista ovat peruuttamattomia, kuten esimerkiksi atomipommin kehittäminen. Varsinkin atomipommin käyttämisen jälkeen maailma oli lopullisesti muuttunut. Pian ihmiskunnalla oli käytettävissään tarpeeksi tulivoimaa kaiken elämän tuhoamiseen, itsensä mukaanlukien. Eikä atomia enää mitenkään saada takaisin pulloon. Vain toivo jäi Pandoran laatikkoon sen kerran auettua. Tuo toivo mahdollistaa sen, että sinänsä sotaisista kehitysaskelista usein koituu hyötyä siviilitarkoituksissa. Esimerkiksi ydinvoimalat ovat selkeä energiantuotannollinen edistysaskel, joka on suoraa perua atomipommin kehittämisestä. Mutta kuten kriittisen massan teoria sanoo, eivät kaikki ihmiset näe ydinvoimaloita pelkästään siunauksena. Niiden mahdolliset ympäristöhaitat ja pitkäkestoiset jätteiden varastointiongelmat ovat vielä ratkaistavissa. Vaikka tilanne joskus näyttää todella synkältä, maailma kehittyy kyllä.

Maailma kehittyy
Kehitysaskeleet synnyttävät hyötyjä, sotia voitetaan, energiaa tuotetaan, ruokaa on enemmän tarjolla nälkäisille. Samalla syntyy uusia ongelmia ratkaistaviksi. Ydinjätteen varastointi, säteilyhuolet, ruoan laatu, säilytys ja jakelu ovat maailmanlaajuisia ongelmia, jotka ovat syntyneet valituista ratkaisuista. Joidenkin mielestä ongelmat ovat aina negatiivisia, mutta onneksi on niitäkin jotka näkevät ongelmissa potentiaalia. Ongelmat ovat polttoainetta ratkaisijoille. Ongelmia ratkaistessa maailma kehittyy.

Kehitystä vai muutosta?
Tässä vaiheessa on syytä erottaa pelkkä muutos kehityksestä. Vaikka kehitys ei aina olekaan positiivista, voidaan kehitykseksi määritellä peruuttamattomat muutokset. Kun kehitysaskel on otettu, ei paluuta enää ole. Muutokset, jotka eivät ole varsinaista kehitystä, ovat peruutettavissa. Tällä määritelmällä päästään pureutumaan kehityksen ytimeen.

Kehitystä tapahtuu kaikkialla. Työn sisältö ja työvälineet muuttuvat. Tietokoneet ovat vallanneet useat työpaikat, eikä niissä voitaisi enää kuvitellakaan toimittavan ilman tietokoneita. Tietokoneet ovat siis olleet selkeä kehitysaskel. Myös vapaa-ajan harrastukset ovat muuttuneet. Uudenlaisia laitteita hauskanpitoon on kehitetty, vesiskoottereista ja kaikenlaisista huvipuistokieputtimista alkaen. Kuitenkin monet viettävät vapaa-aikaansa pelaillen ikivanhoja pelejä, lukien kirjoja tai vain vieraillen muiden lomalaisten luona. Vapaa-aika lienee muuttunut, muttei mitenkään peruuttamattomasti.

Entäs mielipiteet? Yleisesti uskotaan, että on olemassa oikea ja väärä. Tätä kuvastavat monissa uskonnoissa esiintyvät äärimmäinen hyvä (jumaluus) ja sen vastavoima, äärimmäinen paha (saatanuus). Koska monet uskovaiset perustavat tämän moraalikäsityksensä vanhoihin pyhiin kirjoituksiinsa, esimerkiksi Raamattuun tai Koraaniin, pitäisi tämän tarkoittaa sitä, ettei ihmisen moraalikäsitys muutu. Näinhän ei kuitenkaan ole. Vaikka jotkut pappismiehet eivät vieläkään hyväksy naispappeja, on useissa yhteiskunnissa ulotettu yhtäläiset ihmisoikeudet koskemaan miesten lisäksi myös naisia. Käsitys naisen paikasta on muuttunut, monilla tavoin peruuttamattomasti. Ihmisoikeudet ovat kehittyneet. Samoin moraalisuus ja etiikka muuttuvat ajan myötä. Ne eivät mitenkään ole yhtä jäykkiä kuin muuttumattomat parituhatta vuotta vanhat kirjoitukset antaisivat aiheen olettaa.

Miten maailma kehittyy?
Tekniikka, lääketiede, aseteknologia ja tietotekniikka kaikkine vaikutuksineen, joista suurinta osaa ei osata ennustaa, muuttavat maailmaa. Ajatellaanpa vaikka internetiä. Tuo Yhdysvaltain puolustusministeriön Arpanet-projektista siemenensä saanut hanke on jo aikaa sitten karannut käsistä. Kiinan ja muiden diktatuurien yritykset kontrolloida, sensuroida ja rajoittaa internetin käyttöä ja vapautta valuvat ajan myötä hukkaan. Anarkia muuttaa maailmaa. Teknologian vapauttama tiedonkulku muuttaa maailmaa. Satellitit, jotka välittävät puheluita ja uutisia eri puolilta maailmaa, ovat muuttaneet maailmaa.

Vastauksena voisi olla politiikka. Politiikka se ei voi olla, sillä politiikassa tehdään kunkin ajan hengen mukaisia päätöksiä. Siis ensin maailma muuttuu ja sitten politiikka seuraa "oikeine" päätöksineen perässä. Ajatellaanpa vaikka muutaman sadan vuoden takaista orjuutta. Siihen aikaan se oli täysin hyväksyttävää. Orjat eivät olleet ihmisiä, vaan työvoimaa, jota piti tarkoituksella pitää oppimattomana ja kohdella alempiarvoisena. Se oli poliittisesti täysin hyväksyttävää. Jopa uskovaiset ihmiset, jotka muuten pitävät itseään yleensä moraalisesti korkea-arvoisempina kuin muita syntisiä, eivät vastustaneet tätä nykypäivänä tyrmistyttävän epämoraalista käytöstä. Pikemminkin päinvastoin. Kaikkein suurimmat orjatilat sijaitsivat juuri Amerikan Yhdysvaltojen eteläosissa, osavaltioissa joiden nykyisin sanotaan kuuluvan ns. Raamattu-vyöhykkeeseen.
Vastauksena voisi olla talous. Rahahan se pyörittää rattaita, sanotaan. Rahalla pyöritetään nykyhetkeä ja panostetaan tulevaisuuteen. Nyt aletaan olla vastauksen jäljillä. Panostus tulevaisuuteen voi olla resurssien sijoittamista uuden tuotteen kehittämiseen tai jopa perustutkimukseen, jonka tuloksia ei välttämättä voida ennustaa. Uudenlaisten tuotteiden saatavilla olo muuttaa varmasti maailmaa. Pelkkä raha ei kuitenkaan riitä.

Kuvitellaanpa yhteiskunta koostumaan pelkästään rikkaista idiooteista. Ajatellaanpa, että maapallon väestöön olisi iskenyt uudenlainen virus, joka leviäisi ilmateitse suunnattoman tehokkaasti niin, että vuoden sisällä kaikki maapallon ihmiset olisivat altistuneet virukselle ja olisivat sen kantajia. Kuvitellaanpa lisäksi, että virus aktivoituisi käytettäessä aivokuoren niitä osia, joita tarvitaan uusia ajatuksia ajateltaessa. Yksinkertaistaen virus tappaisi väestöstä ne, jotka sattuisivat keksimään jotain uutta. Jäljelle jäisivät idiootit. He voisivat painattaa itselleen niin paljon rahaa kuin haluaisivat ja voisivat elää niin pöyristyttävän pöyhkeästi kuin mahdollista ja voisivat lukea juoruja muista kenties vielä rikkaammista kuuluisuuksista ajanvietteekseen. Maailma varmaankin muuttuisi, mutta kehityksestä tuskin voidaan puhua. Pelkkä raha ei riitä.

Vastaus taitaa olla tiede. Tiede pyrkii selvittämään, miten maailma, luonto ja kaikki toimii. Perustutkimus selvittää asioita ilman varsinaista tavoitetta hyödyllisyydestä, kun taas tuotekehityksen yhteydessä tapahtuva tutkimus on usein suunnattu juuri tietynlaisen tuotteen kehittämiseen. Molemmat tavat käyttävät kokeita todistamaan hypoteeseja ja muodostamaan niistä toimivia teorioita. Teoriat ovat koosteita tiedonmurusista, jotka vastaavat kaikkia havaintoja. Tutkimuksella, erityisesti perustutkimuksella, pyritään tekemään uusia havaintoja. Uudet havainnot joko tukevat tai ovat ristiriidassa senhetkisen teorian kanssa. Kumpikaan lopputulos ei ole maailmanloppu. Teoria joko hylätään uuden paremmin havaintoihin sopivan teorian edessä, tai se vahvistuu yhä laajemman havainnointiketjun sitä tukiessa. Periaatteessa koskaan ei voida todistaa, etteikö poikkeamia teoriasta voisi joskus sattua, mutta on olemassa useita teorioita, joiden voidaan sanoa olevan käytännössä kiistämättömiä tosiasioita.

Mitä paremmin tiede pystyy selittämään erilaisia ilmiöitä, sitä paremmin kyseisiin ilmiöihin pohjautuvia laitteita ja ajatuksia voidaan tuottaa. Kaikki muuttuu, mutta tiede kehittää maailmaa. Mitä paremmin ihmistä on lajina voitu tutkia, sitä paremmin nähdään ettei ole mitään syytä syrjiä toista pelkästään tämän ihonvärin, sukupuolen, uskomusten, asuinpaikan tai kielen takia. Ihmiset ovat lajina jopa niin lähellä simpanssia, että jopa sana "ihmisoikeudet" saattaa tulevaisuudessa joutua kehittymään muotoon, joka sisällyttää myös älykkäät ihmisapinat. Aivotutkimus on osoittanut, että vaikka miesten ja naisten aivojen rakenteessa ja koossa on eroja, eivät pelkät rakenteelliset erot voi olla syrjinnän perusteena. Se miten kukin käyttää aivojensa rakennetta hyväkseen on kyllä aivan varmasti valinnan perusteena esimerkiksi työpaikkahaastatteluissa.

Tässä kirjoituksessa pyrin osoittamaan, että maailma kehittyy monin tavoin eikä paluuta yksinkertaisempaan elämään ole. Kunkin on hallittava omaa elämäänsä ja kehityttyvä sen mukana. Varovainen kannattaa olla valitessaan kehitysaskeliaan, sillä ne ovat peruuttamattomia.

torstai 8. toukokuuta 2008

Kilpailu kuin kilpailu

Juontajan tervetulotoivotukset kaikuivat juuri kuulumattomiin, kun yleisön mylvintä todella alkoi. Areenalle kokoontunut tuhatlukuinen katsojakunta oli vain murto-osa ohjelmaa television välityksellä seuraavista. Pyöreän stadionin lehterit olivat lähes viimeistä paikkaa myöten täynnä seisaaltaan hurraavia ja taputtavia. Nuoria, nousuhumalaisia poikia, jotka halusivat herättää korviariipivän kovilla vihellyksillään huomiota - kenen tahansa huomiota - oli pakkautunut lähimmäksi lavaa. Osa pojista oli tuonut lähetykseen mukanaan tyttöystävänsä, jotka katsoivat hulluina riehuvia kumppaneitaan ulospäin avoimen närkästynein ilmein, mutta sisäänpäin salaisen ylpeinä alfauroksestaan, joka vain rajasi territoriotaan. Kauempana, ylemmillä paikoilla, näkökykynsä äärirajoille ja yli rasittaneina istuivat ja taputtivat eri vanhainkodeista kerätyt bussilastilliset, joille mikä tahansa ulkoilu oli tervetullutta kuin hehkulamppu kaksi viikkoa eristyssellissä istuneelle. Yleisöstä lähti mahtava meteli ja juontajan kasvoilta loisti narsistisen vakuuttunut ihailu oman suorituksen onnistumisesta.

Oli kuin juontaja olisi latautunut pelkästään yleisön suosionosoituksista, sillä vakiotervehdyksensä jälkeen hän sinkoutui maanisen vimmaiseen purkaukseen puhelinnumeroista ja tekstiviesteistä, joiden avulla kotiyleisö voisi osallistua kilpailun tuomarointiin. Jos loitsun hurjuus olisi suoraan verrannollinen kotiäänestäjien määrään, oli juontaja ansainnut palkkansa, samoin kuin koko käsikirjoitus- ja tuotantotiimi. Tallennettujen ja lavasteisiin heijastettujen kilpailijaesittelyiden jälkeen kisa oli valmis jatkumaan. Mutta sitä ennen katsomo sai hengähdystauon, kun kotikatsomoissa kaupattiin mielikuvia, heräteltiin ostointoa, vedottiin ahneuteen, kuluttajan pelkoon ja muihin tunteisiin useasti ja vaihtelevin aihein sekä vaihtelevalla menestyksellä. Kaupallistamisiskun jälkeen olikin aika taas muistuttaa, mistä ohjelmasta ja ohjelmassa oli kysymys. Yleisö hurrasi, kun edellisten osioiden parhaita paloja ja maukkaimpia epäonnistumisia kelattiin ties kuinka monetta kertaa ohjelmasarjan aikana läpi.

Ensimmäisen kilpailijan tie alkukarsinnoista tähän erään asti näytettiin asiayhteydestä irroitettujen kärkevien lausahdusten saattelemina, pahimmat kaatumiset ja häiritsevimmät haksahdukset muistettiin myös. Kilpailijan kasvoilta ei kuitenkaan voinut lukea nolouteen viittaavaakaan tunnetilaa. Ja päättyihän esittely positiiviseen sävyyn, joka tuntui mahdollistavan vaikka kilpailun voiton tälle aiemmissa äänestyksissä putoamisvaaraan joutuneelle yrittäjälle. Mahdollisen voittajan on helppo hymyillä. Suorituksensa oli niin keskinkertainen, ettei jatkoonpääsystä ollut epäilystäkään tuomarien lausunnoista huolimatta.
Tuomariston räväkin jäsen, jo elähtänyt, mutta maskeerattuna miehekkään näköinen entinen julkkis haukkui kilpailijan lyttyyn, muiden nähdessä enemmän tai vähemmän toivonpilkahduksia juuri näkemässään. Juontajan muistutettua, että puolet tuloksesta tulee kotiyleisöltä, mieluusti vieläpä useamman tekstiviestin tuoman rahavirran säestämänä oli kilpailija tehnyt osansa tuotantotiimin ja saamansa TV-ajan eteen. Kilpailijat seurasivat toisiaan näennäisesti vaihtelevien tuomarointien siunaamina, ainoastaan tuotetiedotusten katkaistessa puuduttavan ennalta-arvattavan, kaavamaisen ja vääjäämättömän - ja tuomariston osalta jääväämättömän - kilpailun kulun.

Yllättävintä, jos tätä sanaa voi käyttää viikko viikon jälkeen toistuvasta muotista, nyt jo viidettä kauttaan elävästä - jos tuotakaan sanaa voi käyttää väkisin pystytetystä ja hengityskoneen lailla keinotekoisesti liikkeessä pidetystä olemattomien ideoiden - jos tuota sanaa voi lainkaan käyttää mitään vaarantamattomien jatko-osien ja toisiaan identtisesti seuraavien lähetyskausien sarjasta - kasasta, josta minkäänlaista pilkahdusta oikeasta pirteydestä tai itseohjautuvuuden aiheuttamasta arvaamattomuudesta ei ollut havaittavissa - oli että tämän jakson osallistujista, jonkin merkillisen sääntöpykälän suosituimmuussyistä johtuvan tulkinnan mukaan, ei kukaan pudonnut. Ensi viikolla samat kilpailijat kilpailisivat samoja kilpailijoita vastaan samoissa lajeissa, samalla kanavalla, samojen mainosten tahdittamina, samaan kellonaikaan. Näin jatkuisi kunnes katsojaluvut epäilemättä joskus alkaisivat puhua armotonta kieltään suosion hiipumisesta.

Studion valojen voimistuessa loppuneen lähetyksen merkiksi ilmassa kaikui vielä juontajan loppulause "Siinä tämänviikkoinen Keskinkertaisten Kamppailu, keskimäärin kivaa iltaa taas!"

tiistai 25. maaliskuuta 2008

Gothic Child

Mies makaa vuoteella. Ilmastointilaite hurisee. Huoneessa on pimeää. Kelloradion punaisena loistavat numerot näyttävät 10:22. Aamu vai ilta, sitä ei tiedä. Mies raottaa varovaisesti silmiään. Mitään ei tapahdu. Luomien takana on yhtä pimeää kuin ulkopuolellakin. Mies räpyttelee silmiään, kunnes huomaa kelloradion. Mies ei muista omistavansa sellaista. Hän ei varmaankaan ole kotonaan. Mies hengittää rauhallisesti, ikään kuin voimia keräten. Mies tuntee olossaan sen, että mieltä on kevennetty kemiallisesti, mutta maku suussa ja olo päässä ei viittaa alkoholiin. Mies ei tiedä muuta kuin nimensä tuona hetkenä ja siitäkään hän ei ole varma – Ilari Suominen, Ile, Illu, Ilsu, miten vaan. Illu sulkee jälleen silmänsä. Hän ei uskalla vielä nousta istumaan, olo on jotenkin hutera ja voimaton. Illu yrittää kuunnella ääniä, mutta ainoa ääni on ilmastointilaitteen tasainen hurina. Ei Suomessa huhtikuussa tarvita ilmastointilaitetta. Onko se ilmastointilaite, onko huhtikuu tai ollaanko Suomessa? Näihinkään kysymyksiin tosin ei ole vielä vastausta.

Illu miettii hartaasti mikä on viimeinen muistikuva. Olimme bändin kanssa juuri päättäneet maailmankiertueen Helsinkiin ja päätettiin pitää pienet pirskeet, oli huhtikuun 13. päivä. Sen ainakin muistan hyvin, ajatteli Illu. Keikka meni muuten hyvin. Gothic Child oli tehnyt neljäntoista kuukauden kiertueen kaikilla mantereilla (jopa Etelänavan lähellä laivassa). Rankkaa oli ollut ja nyt se oli ohi. Bileistä ei vielä kyllä muistu mitään mieleen. Missähän sitä oikein ollaan?

Gothic Child nousi maailman kuuluisuuteen omalaatuisella hevivirsi musiikilla. Poikkeavaa tässä oli myös se, että yhtyeen solisti Ilari Suominen lauloi virret Saksaksi, mikä teki kontrastista erikoisen ja tavallaan mielenkiintoisen. Yhtyeen ponnahtaminen pinnalle tapahtui sattumalta, niin kuin aina tällaiset erikoistapaukset, ei kukaan voi näitä suunnitella. Pojat aloittivat soittamisen jo alle kymmenenvuotiaina bändikoulussa. Harrastusta jatkettiin enemmän tai vähemmän vakavasti pitkin kouluvuosia ja ensimmäisen kerran hevivirret tulivat mukaan rippikoululeirillä, kun Ilari alkoi laulaa löytämästään saksankielisestä virsikirjasta virsiä ja Tume (Tuomo Horjuva) alkoi säestää kitaralla jossa oli särö päällä. Aluksi pojista oli hauskaa pelleillä ja tekivätkin esityksen rippikoulun päätösillaksi. Kaikki leiriläiset pitivät kuulemastaan ja siitä kaikki pikkuhiljaa lähti. Itse pinnalle pääsy tapahtui kuitenkin vielä hieman myöhemmin, kun Lordi ja myöhemmin Teräsbetoni olivat voittaneet Euroviisujen laulukilpailun ja Gothic Child pääsi Teräsbetonin lämmittelijäksi Tukholman Globeniin. Sen jälkeen kaikki on kuin satua. Euroopan ja maailman valloitus kymmenittäin platinalevyjä ja valtaisa suosio varsinkin Saksassa ja Etelä-Amerikassa, jossa uskonto ja hevimusiikki ovat jalkapallon jälkeen tärkeimmät asiat elämässä. Vain taivas oli rajana.

Rippikoulusta on jo seitsemän vuotta. Aika kuluu. Illu ajatteli, että nyt varmaan olisi noustava ja otettava selvää missä sitä oikein ollaan. Tai toisaalta voisihan sitä vielä nukkua ja Illu sulki silmänsä.

Illu nukahtaa ja alkaa jälleen uneksia ja nähdä unia menneistä ajoista.

Illu havahtuu jälleen ja havaitsee ilmastointilaitteen hurisevan. On edelleen pimeää. Illu yrittää avata silmiään, mutta jälleen sama juttu luomien molemmin puolin vallitsee pimeys ja elottomuus. Illu kääntää päätään ja näkee punaisena hehkuvat numerot 10:22. Illu nukahtaa jälleen ja ilmastointilaite hurisee…

keskiviikko 19. joulukuuta 2007

Sketsejä pikkujouluihin

Mies valkoisessa kaavussa hoippuu kohti Taivaan Portteja ja Pyhä Pietari tulee pysäyttämään sisäänpyrkijän.
Pyhä Pietari: Noh, noh, quo vadis, minnekäs matka?
Mies: Ei kun, mä vaan pikaisesti kävin pissalla tossa pusikossa.
Pyhä Pietari: Sammutiksä Mooseksen merkkitulen?
Mies: Oho. (katsoo kummissaan yleisöön.)

---

Mies valkoisessa kaavussa hoippuu kohti Taivaan Portteja ja Pyhä Pietari tulee pysäyttämään sisäänpyrkijän.
Pyhä Pietari: Seis. Mikäs partajeesus täällä hoippuu?
Mies: Päästäsit ny sisään.
Pyhä Pietari: Ei tänään, Jesse. Selvitä pääs ja tuu kolmen päivän kuluttua uudestaan ylös.
Mies: Pitää-hik-varmaan astua alas Tuonelaan sitten. (Mies lähtee.)

---

Nuori mies valkoisessa kaavussa hoippuu kohti ...
Pyhä Pietari: Stop tykkänään. Onkos ikää?
Nuori mies: yli 700 vuotta, alkaa leima olla jo kuivunut hevosten ajokortissani.
Pyhä Pietari: Michelangelo? Ettet vain olis väärentänyt näitä papereita?
Nuori mies: Minäkö, tuskin osaan nimeni kirjoittaa, saati sitten väärentää kuvat ja kaikki!
Pyhä Pietari: No, mene nyt tämän kerran, mutta pysy erossa Magdaleenasta, isännän poika on kanssa sisällä.

---

Mies hoippuu kohti...
Pyhä Pietari: Ja onko leimaa?
Mies: Pitäis olla, just lähdin pihalle, poikkesin Kiirastulessa moikkaamassa kavereita. Ei hemmetti, mihin se on kadonnut? (näyttää leimatonta rannettaan.) Olisko se siellä hionnut pois, siellä oli kyllä aika kuuma? Päästä nyt sisään, kyllähän sä mut tunnet.
Pyhä Pietari: Kuka niitä nyt kaikkia pyhimyksiä voi muistaa. Mitä sä oot tehnyt sun sädekehälle, sehän on ihan mutkalla. Älä annan Johannes Paavalin nähdä sitä, se on aika tarkka noista symboleista.
Mies: Siellä Kiirastulessa tuli pieni kärhämä, eivät meinanneet millään päästää ulos sieltä. Sanoivat, että pitää tulla tieto täältä suoraan.
Pyhä Pietari: Joo, niinhän se on. Jos soittelevat Maan päältä tarpeeksi, niin isäntä kyllä kutsuu tänne ylös. Mene nyt sisään sitten.

---

Mies hoippuu kohti...
Pyhä Pietari: Nyt taitaa olla sen verraan ehtoollista pohjilla, ettei ole sisään pääsyä.
Mies (sopertaa ilmiselvästi humalassa): Älä ny viitti, Pietu, olla niin tarkka. Shhhhaattaahan shhhitä olla tullut otettua lashhhillinen tai pari pulloa punaviiniä, mutta ainoashhtaan kun oli niin aneeminen olo. Shhaattaa olla raudanpuutoshhhh.
Pyhä Pietari: Jaahah, jaahah, tällainen tapaus. No, luettele nyt aluksi opetuslapset, niin katsotaan pääsetkö sisään.
Mies: Okei. Hmm, Juudashhh, Paavali, shherahvi ja kirahvi, ei niitä kukaan kaikkia kahdekshhhaa muishta.
Pyhä Pietari: Opetuslapsia oli kylläkin kaksitoista, ainakin minun lähteideni mukaan. Ehkä sun on paras yrittää alakerran pubiin.
Mies: Ok.

---

Mies hoippuu kohti...
Pyhä Pietari: Mikäs mies sieltä tallustaa? Ei tänne sandaaleissa pääse.
Mies: Moi, mä oon Lasse Kuolleistanostettu. Päästä nyt sisään, ole armelias. Mullon jano.
Pyhä Pietari: Älä kuvittelekaan. Luuleksä että mä oon joku Laupias Samarialainen?
Mies: Auta kaveria hädässä, pitäisi saada jotain ruokaakin. Söin aamulla pari kalaa ja kolme leipää, mut nyt on kyllä nälkä.
Pyhä Pietari: Painu Helvettiin, siellä ne parhaat kokit on.

maanantai 3. joulukuuta 2007

Luovutusvoitto

Pahoitellen täytyy todeta, että viimekertainen tehtävänanto osoittautui minulle mahdottomaksi suorittaa. En ole oikein koskaan osannut keksiä vitsejä tai kaskuja, tuskin edes osaan kertoa niitä eteenpäin kovin hyvin. Uuden vitsin kehittäminen - varsinkin yksin - ei ole nähdäkseni minulle mahdollista. En oikeastaan tiedä, miksi. Ehkä vitsien perusidea ei ole mielestäni riittävän kiinnostava tai yllätyksen rakentaminen on liian ilmiselvää. Oikeastaan luulen, että kaikki vitsit on jo kerrottu, eikä siihen ole enää mitään lisäämistä.

Toisin kuin vitsit, sanaleikit ovat minusta hyvinkin hauskoja ja niiden keksiminen on suorastaan huudon kaltaista - se tulee vaistomaisesti. Monista muista sanaleikit saattavat tuntua liian mekaanisilta, mutta minuun ne vetoavat. Seuraavassa muutama esimerkki kokoamistani sanaleikeistä:

Ukki oli minulle kuin isoisä. Allergia-arvo oli aivastuksen koholla. Kiinalainen hygieniavalistus pohjaa hapanimelään keittiöperinteeseen: Sweat & Shower opastaa työntekijöitä päivittäiseen peseytymiseen. Huonot elokuvat lienevät biojätettä. Esineenä kauha on hämmentävä. Ihmisiä oli ympärilläni joka puolella, vaikka kuinka seisoin jalkakäytävällä, olin tiellä. Lennolla sain tilaamatta erikoisruokavalioannoksen. Jäiköhän herra Lindström nyt ilman pihviään? Jeesus - seimen siemen. Olisihan se aika satsuma, jos kukaan ei puhuisi Kiinassa mandariinia. Kun Jeesus tulee oikealta, väistäkää. Miksi mennä verta edemmäs nenään? Oli ollut hellettä ja täysikuu. Kaksi viikkoa myöhemmin sataa, kuutta sataa.

Yritin lähestyä tätä tehtävää tosissani ja ajattelin, että rivoilla sanamuunnoksilla voisi saada jotain aikaan. Ajattelin tilannetta, jossa mies kuvailee puhelimessa kaverilleen tapaamistaan tyttöystävänsä kanssa melko suorilla sanankäänteillä, kunnes äitinsä sattuu samaan huoneeseen. Tässä vaiheessa, kesken lauseen mies rupeaa kekseliäästi käyttämään sanamuunnoksia ja jatkaa reteää tarinaansa äitinsä ymmärtämättä. Muutaman minuutin kuluttua mies lopettaa puhelun ja äitinsä huomauttaa käyttäen sanamuunnoksia aivan oikein, kuinka hän on miehen isän kanssa myös pihistellyt sumppia.

Sain aikani kulumaan mukavasti bussissa miettiessäni uusia muunnoksia, mutta en luottanut lopputulokseen riittävästi kirjoittaakseni siitä mitään koherenttia ylös. Ajattelin vain, että siitä tulisi rivo tarina, eikä juurikaan hauska, lopun yllätyksestä huolimatta. Kenties olisin tarvinnut tähän toista päätä ideoiden pompottelua varten.

Suurin syy tähän luovutukseen on kuitenkin se, että haluan meidän kirjoittelevan enemmän ja tarkistin blogin sisältöä nytkin lähes päivittäin, josko sinne olisi ilmaantunut edes jonkinlainen kommentti tai jotain. Huomasin oman tehtäväni tukkivan molempien kirjoituskanavan, eikä se saisi olla mahdollista. Ehkä meidän pitää muuttaa tätä haastejärjestelyä, vaikka se onkin toiminut tähän asti melko hyvin. Ehkä emme tee mitään sen suurempaa perustuen vain yhteen epäonnistumiseen. Otan tämän kokemuksen, joka vain vahvistaa ennakkoluulojani siitä, etten osaa kirjoittaa varsinaisia sketsejä. Ainakaan yksin.

Ei, ei tämäkään ole varsinainen punchline. Sori.